Loader

Latureiden ja johtojen säilyttäminen

Kotiin kertyy helposti kymmeniä erilaisia laitteiden johtoja ja latureita. Jotta laturit ja johdot pysyisivät hyvässä järjestyksessä ja helposti löydettävissä, niille voi esimerkiksi hankkia oman säilytyslaatikon. Johdot ovat usein hyvin samannäköisiä, joten pienen nimitarran lisääminen helpottaa oikean johdon nopeaa löytymistä laatikosta. On hyvä muistaa, että kun laite poistetaan käytöstä, tulisi ylimääräinen johtokin hävittää. Katso tästä miten Monika säilyttää erilaisia johtoja, latureita ja virtalähteitä.

Pakastimen organisointi

Usein pakastinta täytetään sitä mukaa, kun kaupasta ostetaan erilaisia tuotteita. Tällä tavalla tuotteiden löytäminen pakastimesta saattaa kuitenkin olla hankalaa. Osasta tuotteista saataa myöskin irrota ikäviä sivumakuja muihin pakastimessa oleviin tuotteisiin. Helppo vinkki pakastimen järjestämiseen on nimetä pakastinlaatikot niissä säilytettävän tuotteen mukaan. Tällä tavoin myös koko  perhe tietää mistä laatikosta löytyy mitäkin. Tuotteet, joista saattaa irrota ikäviä sivumakuja, kannattaa sijoittaa mahdollisimman kauas jäätelöistä ja leivonnaisista. Ikäviä sivumakuja saattaa irrota esimerkkisi kaloista ja äyriäisistä. Katso tästä Monikan vinkit pakastimen järjestämiseen.  

Lahjapapereiden säilytysvinkki

Miten lahjapaperit voisi säilyttää näkymättömissä, mutta silti tarpeen tullen niin, että ne olisivat helposti löydettävissä? Yksi hyvä vaihtoehto on...

Kuiva-ainekaappi järjestykseen

Osa keittiön kaapeista on työtasojen alapuolella, minkä vuoksi niiden käyttäminen saattaa olla hankalaa ja epäkäytännöllistä. Yksi ratkaisu alakaappien käytännöllisempään...