Vakuutusyhtiö kävi kertomassa työntekijöillemme vakuutuksista – Miksi?
- Sivex Oy
- 7.4.
- 2 min käytetty lukemiseen

Viikko sitten kävi meillä Sivexissä Lähitapiolasta Michael Ntima esittelemässä meidän työntekijöille vakuutusturvaa heidän henkilökohtaiseen elämään. Miksi – emmekö ole vakuuttaneet työntekijöitä? Ei, ei ollenkaan niin.
Nimittäin huomasimme yrityksessämme erään huolestuttavan asian: moni työntekijämme oli ilman henkilökohtaista vakuutusturvaa. Kun heille sattui tapaturmia tai vahinkoja yksityiselämässä, ne olivat sellaisia, joita työnantajan vakuutukset eivät voineet kattaa. Onneksi kyse oli lievistä tapauksista, mutta heräsi kysymys: entä jos joku olisi joutunut vakavaan onnettomuuteen, joka olisi vienyt heidät pois työelämästä vuodeksi? Työnantajan vakuutukset eivät kata monia yksityiselämän riskejä eivätkä riitä pitkälle. Entä jos työntekijä lähtee yrityksestä? Hän on edelleen vakuuttamaton.
Halusimme tarjota työntekijöillemme tietoa vakuuttamisesta, jotta he voisivat suojata itsensä ja perheensä mahdollisilta taloudellisilta menetyksiltä.
Saimme vieraaksi ihanan Michael Ntiman LähiTapiolasta kertomaan eri vakuutustyypeistä. Keskustelimme kattavasti niin koti- ja tapaturmavakuutuksista kuin myös lapsivakuutuksista (myös ennen synnyttystä otettavista vakuutuksista), henkivakuutuksista ja muista tarpeellisista turvista.
Tärkeitä oivalluksia vakuutuksista
Keskustelu avasi silmämme monella tavalla. Esimerkiksi en ollut aiemmin ajatellut, kuinka kallista voi olla viedä menehtyneen henkilön ruumis kotimaahan, jos hänellä ei ole asianmukaista vakuutusta. Erään tapauksen kautta saimme kuulla, että tämä voi maksaa jopa yli 15 000 euroa. Harvalla on tuollainen summa käytettävissä äkillisesti, eikä asia ole niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella – kuljetus vaatii paljon järjestelyjä ja viranomaisyhteistyötä. Ja meillähän työskentelee paljon ulkomaalaisia, jotka ovat Suomessa ilman perhettä, eikä useinkaan heidän omaisilla ole tällaisia summia käytettävissä, jos tapahtuu jotain vakavaa.
Samalla kuulimme useita esimerkkejä siitä, kuinka vakuutukset olivat pelastaneet ihmisiä taloudellisilta vaikeuksilta. Itsekin olen saanut vakuutuskorvauksia varastetuista tavaroista, kun muutin Suomeen. Joskus yrittäjätaipaleen alussa kaikki omat tavarani päätyivät varkaiden käsiin, mutta vakuutuksen ansiosta menetys ei ollut niin suuri isku. Isompi isku oli silloin turvattomuuden tunne. Sen jälkeen olen aina varmistanut, että sekä yritykseni kuin henkilökohtainen elämäni ovat hyvin vakuutettuja.

Miksi järjestimme tilaisuuden?
Halusin järjestää tämän tilaisuuden, koska olen itse ollut tilanteessa, jossa en tuntenut Suomen systeemiä enkä tiennyt mistä aloittaa. En edes tiennyt kotivakuutuksesta! Onnekseni minut otettiin kädestä pitäen ja vietiin vakuutusyhtiöön hoitamaan asiat kuntoon. Nyt oli minun vuoroni laittaa hyvä kiertämään ja auttaa työntekijöitäni ymmärtämään vakuuttamisen merkitystä.
Tilaisuus oli suuri menestys, ja saimme kaikki paljon uutta ja arvokasta tietoa. Toivon, että mahdollisimman moni ottaa tämän opiksi ja varmistaa, että oma ja perheen tulevaisuus on turvattu oikeanlaisilla vakuutuksilla.
Lopuksi
Vakuutukset eivät poista riskejä, mutta ne voivat poistaa huolen tulevasta. Ne eivät ehkä ole päivänpolttava keskustelunaihe kahvitauolla, mutta kriisin hetkellä ne ovat se hiljainen turvaverkko, joka kantaa.
Sijoitus vakuutukseen on sijoitus rauhaan ja jatkuvuuteen – sekä itselle että läheisille.
"Parempi varautua turhaan kuin katua valmistautumattomuutta."
Onko sinulla kokemuksia siitä, miten vakuutus on auttanut elämässäsi – tai kenties tilanteesta, jossa vakuutuksen puuttuminen aiheutti ongelmia? Jaa tarinasi kommenttikentässä ja inspiroidaan yhdessä muita varautumaan viisaasti!
Oli erittäin mielenkiintoista asiaa tärkeästä aiheesta.
Itselle on tullut vakuutukset hyvinkin tutuksi vuosien varrella. Meillä oli kaksi pientä koira ja niiden kanssa tapahtui aina jotain (ulkomaanmatkalla toista koiristamme hyökättiin ja jouduimme paikalliseen eläinsairaalan asiakkaiksi; keväällä kyy puri toista koira ja koiramme oli pari yötä sairaalahoidossa sekä viimeisimpänä koiramme joutui lonkkaleikkaukseen ja sen myötä kuntoutukseen). Hyvinkin kalliita tapaturmia ne ovat. Puolisolleni tapahtui myös harrastuksissa tapaturma jonka seurauksena hän oli noin puoli vuotta poissa työelämästä. Mikäli ei olisi vakuutusta näinä hetkinä ollut, emme tietä mitä olisimme tehneet.
Tällä hetkellä vakuutukset ovat otettu melkein kaikelle, mitä meillä on, pahan päivän varalta.